Suomea vieraana kielenä – Kirjailijan sanat

"Hän"- "Minä" - "Hän" minun kauttani

marraskuu 2020

 Taide on ihmisen sydämen laajentamista. Se simuloi luontoa ja siten lohduttaa sielua ja tuottaa mielenrauhaa. Se välittää yleisiä ihanteita, jolloin luonnon simuloiminen tulee jumalaiseksi.

Taide on ihmisen itsensä etsimisen ilmaisun muoto.

                                                     (Friedrich Hegelin mukaan, TaoLinin oma vapaa käännös)

Filosofi Jerry Fodor sanoo:"Nähdäkseni kieltä ei voi oppia, ellei jo osaa kieltä – ajattelun kieli osataan… mutta sitä ei opita! Se on toisin sanoen synnynnäinen."(Jerry Fodor: The language of thought).

Nämä ylhäällä olevat tekstit ovat olleet aarrekirjassani jo monta vuotta. Ne kannustavat, tukevat ja vahvistavat minua taiteen alalla. Aarrekirjani etusivulta löytyy myös otsikko: “Kuljetaan klassikkojen parissa ja keskustellaan suurten sielujen kanssa”.

Aluksi suomen kieli oli kuin outo emäntä, joka kyllä kutsui minut kotiinsa mutta tuntui vihaiselta, etäiseltä, kylmältä. Hän ei tervehtinyt usein, hänen luonaan tunnelma oli ärsyyntynyt, jäykkä. Häntä oli vaikea lähestyä. Emäntä muutti koko ajan muotoaan, sanoi: “Minut, minua, minusta, minussa, minulla…” Kysyin usein ihmeissäni: "Minä olen ‘minä’ — miksi ‘minän’ on muututtava?" Minähän olen "minä" kokonaisuutena – substantiivissa, objektiivissa, adverbissa, missä vain.  En siis jaksanut muuttaa noita muotoja… ja niin minun ja emännän suhde muuttui vieraaksi, etäiseksi. Väistin emäntää niin usein kuin mahdollista, sillä osasin sen verran englantia, ettei minulla ollut sosiaalisessa elämässäni ongelmia.

Sanotaan, ettei ole mahdollista kävellä usein rannalla kastelematta kenkiään. Toisaalta ollessani emännän kodissa, minun on elossa pysyäkseni pakko hengittää sen ilmaa. Minun on muistettava, että vaikka olen jo kertonut olleeni kaupassa "eilen" niin silti verbin "käydä" on palattava menneisyyteen ja sen on muututtava kieliopin mukaan muotoon "kävin kaupassa”. Sanojen taivuttaminen on kuin Sun-apina, kiinalainen taruolento, jolla on 72 vaihtuvaa muotoa. Mutta apinan perusluonne ei kuitenkaan muutu. Kiinan kielessä ei ole sijamuotoja eikä aikamuotoja. Minä olen “minä” kaikissa tilanteissa. Adverbi "eilen" on jo kertonut ajan, pääverbiin lisätty adverbi osoittaa siis mennyttä aikaa. Suomalainen kielenopettaja kuitenkin sanoi, että esimerkiksi verbistä “olla” voi tehdä yli 200 eri muotoa. – Huh-huh, suomen kieli on erikoinen kieli, mutta se on sellainen kuin se on. Minun on vain hyväksyttävä sen erikoisuudet ja opeteltava sitä ja oltava valittamatta turhia. 

Vuonna 2006 osallistuin työvoimatoimiston järjestämälle kielikursille Raision Timali-aikuiskoulutuskeskuksessa. Tehtävämme oli kirjoittaa opettajalle sähköpostiviesti osoittaaksemme, että osaamme käyttää tietokonetta. Kysyin opettajalta mitä Timali tarkoittaa, ja hän sanoi sen olevan linnun nimi. Kirjoitin opettajalle näin:

Timali on lintu, Timali on suomen kielikoulu. Olemme maahanmuuttajia…  Kosovosta, Thaimaasta…

---

Ennen tämä nainen sanoi “Eilen olin poikaystävässä”. Nyt hän sanoo “Eilen olin poikaystävän kanssa”

 ---

Timali ei laula talvessa, mutta me laula. Laulamme onnellisuutta ja yksinäisyyttä

                            (Korjattu versio löytyy TaoLinin runokirjasta: Tuhat syytä lentää, Enostone 2011)

Lähetin sähköpostin opettajalle. Opettaja huudahti yllättyneenä: "Ihana runo, saanko lähettää sen kaikille opettajille?"

"Ihanko totta, tämäkö on runo?" Yllätyin täysin. En ollut koskaan kirjoittanut runoa enkä tiennyt, mitä runo tekisi minulle. Se oli minun ensimmäinen runoni ja se oli kirjoitettu suomeksi!

Aloin katsoa suomen kieltä uusin silmin. Se tuntui vaikealta, hallitsemattomalta, vieraalta, mutta sain tekstit kielioppivirheistä huolimatta kirjoitettua, kun turvauduin silkkaan intuitioon. Myöhemmin, kun kävin Turun yliopistossa opiskelemassa suomea, näytin opettajalle kirjoitelmiani, ja hän sanoi: "Kaunista!" Minua kuitenkin hämmästytti, mistä tuo kauneus oli peräisin, vaikka kielessäni oli niin paljon virheitä.

Ennen kuin aloin kirjoittaa suomeksi, olin kirjoittanut kiinaksi niin päiväkirjaa kuin tarinoitakin. Lähetin myös kirjoitelmiani erääseen ruotsalais-norjalaiseen aikakausjulkaisuun. Koin ilmiselväksi, että minulla oli kyky kirjoittaa.

Luettuani Arto Paasilinnan romaanin Jäniksen vuosi yllätyin sen kielen yksinkertaisuudesta, joka silti riitti kuljettamaan tarinaa, ja päätin alkaa kirjoittaa suomeksi. Asun Suomessa ja minun täytyy oppia suomea, ajattelin. Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja halusin harjaantua niillä saroilla myös suomen kielellä. Halusin olla ”minä” enkä ”hän”.

Käänsin ensin erään kiinaksi kirjoittamani tarinan kappaleita sanakirjan avulla suomeksi. Työssä meni noin puoli vuotta, ja oli kuin pato olisi murtunut. Sitten suomalainen miesystäväni korjasi kielivirheitäni ja muutenkin hioi kieltäni. Se kesti kolme kuukautta. Lähetin käsikirjoitukseni Nuoren Voiman Liiton Arvostelupalveluun ja sain kannustavan ja hienon palautteen. Lähetin tekstini monille kustantamoille. Asuin silloin Turussa ja sain turkulaiselta kustantamolta Enostonelta myönteisen vastauksen. Sain myös kustantamo Areenalta palautetta, jossa he toivoivat romaanin laajentamista. En kyennyt kuitenkaan vastaamaan heidän penäämiinsä vaatimuksiin, ja kun Enostone ei vaatinut mitään sen kummempaa, olin valmis tekemään heidän kanssaan sopimuksen.

Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokkuus oli minulle täysi yllätys. Ja sen jälkeen median huomio. Julkisuudessa uutisointi keskittyi kirjaani. Eräässä radiohaastattelussa minua kuitenkin pyydettiin kertomaan itsestäni, mutta en ollut valmis siihen. Elämääni varjosti tuolloin läheiseni kuolema ynnä oma henkinen kamppailuni. En ollut vielä kypsä puhumaan niistä aiheista.

Suomen kieli oli lähellä ja kaukana, Suomi oli lähellä ja kaukana, ja myös ”Minä” oli lähellä ja kaukana. Olin kuin Liisa ihmemaassa.

Sen jälkeen kirjoittamiseni muuttui taisteluksi suomen kielen kanssa ynnä henkisen kasvun prosessiksi.

Esikoisrunokokoelmassani Tuhat syytä lentää pyydän apua suurelta voimalta. Kirjan lopusta löytyy myös kiitokseni elämäni todelliselle henkilölle: “Timo Aallolle: sinun avullasi ja tuellasi sieluni sai siivet.”

Kielen oppiminen on ollut pitkä, hämmästyttävä prosessi. En ole aina kyennyt mitenkään vaivattomasti havaitsemaan kielen kaikkia vivahteita. Joskus minulla on ollut vaikeuksia erottaa toisistaan sanojen sävyt. Kielen valoisat kasvot kääntyvät kuitenkin esiin, kun vain muistan tietyn käytännöllisen asenteen: olen yksinkertaisesti päättänyt selvitä tässä ja nyt. Eivät kirjoittamiseen liittyvät kaiken maailman huolet ole olleet aina sitä, miltä ne ovat näyttäneet, vaikka kieliopin aiheuttama päänsärkyni onkin ollut täyttä totta. Suomeksi kirjoittaessani en ole tavoitellut kieliopillisesti saati sanastollisesti mahdollisimman virheetöntä ilmaisua, johon pääsyyn on muutenkin näköjään pitkä matka. Onneksi kieliopilliset ja sanastolliset virheet on mahdollista korjata oikoluvulla. Olen kasvanut kielen oppimisen ja kirjoittamisen myötä.

Olen ollut kiitollinen tästä mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä Suomessa. Olen ollut pitkän aikaa taistelukentällä niin itseni kuin kielen kanssa. Huomioni ei ole paljoa kiinnittynyt ulkopuolisiin asioihin. Olen kehittänyt kieli- ja kirjoitustaitoani osallistumalla erilaisille monimuotoisille luovan kirjoittamisen kursseille. Olen hionut teokseni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen kustantamolle lähettämistä. Enostone on ollut halukas julkaisemaan teokseni. Minulle tärkeintä onaina  ollut teoksen laatu, ja olen aina pyrkinyt lähettämään vasta mahdollisimman valmiin teoksen.

Henkinen kasvu

Toisen runokirjani Tee kuiskaus kirjoittaminen ja sen jälkeen Laotsen kirjan Tao te ching kääntäminen olivat minulle minun henkisen kasvamiseni prosessi. Halusin olla onnellinen. Tätä kasvamisen prosessia voisi kuvailla seuraavilla radikaaleilla ajattelussani tapahtuneilla muutoksilla:

  • Jos en räjähdä tässä hiljaisuudessa, niin sitten minä kuolen siihen.  (Halusin olla ”Minä” enkä ”Hän”: esikoisromaani syntyi.)
  • Jos en tule hulluksi, niin sitten minä tulen filosofiksi. (Itseni etsiminen filosofisten teosten avulla; kamppailu kielen ja egoni kanssa: toinen romaanini Sininen maa ja esikoisrunokirja Tuhat syytä lentää ilmestyivät.)
  •  
  • Hiljaisuus on kultaa, tyhjyys on timanttia. (Hiljaisuuden ja tyhjyyden voiman havainnot: runoteos Teen kuiskaus syntyi.)
  •  
  • Olen paluumatkalla, minä tulen elämän puutarhaksi ja Taon seuraajaksi. (Olen ”Hän” “Minun” kauttani: novellikokoelma Kaunis maailma ilmestyi.)                          

Kuvailen tätä henkistä kasvua yksinkertaisesti suomen kielen avulla: ”Hän”-”Minä”-”Hän” minun kauttani, eli objektiivisuus-subjektiivisuus-objektiivisuus subjektiivisuuden kautta.)

Olin kääntynyt sisäänpäin. Paluumatkalla tehtäväni oli ollut ainoastaan oikaista itseni. Tuloksena oli, etten tiennyt paljoa ulkonaisista tai ulkopuolisista asioista mutta sisältäni kumpusi tyytyväisyyttä, rauhallisuutta, ja onnellisuutta. Kun näin tyydytin itseni, kykenin tyydyttämään myös lukijoita luovalla työlläni, koska me olemme yhtä. Vuonna 2019 julkaistiin novellikokoelmani Kaunis maailma. Turun Sanomissa kirja-arvion otsikkona luki: “Kiinalaissyntyinen kirjailija löytää novelleissaan suomalaisten sisältä toiseuden.”

Arvion alkulause oli: ”Kiinalaissyntyinen TaoLin hyödyntää novellikokoelmassaan Kaunis maailma taitavasti maahanmuuttajataustaansa ja toiseuden identiteettiään katsellessaan ympärille.”

Kirja-arvio: Kiinalaissyntyinen kirjailija löytää novelleissaan suomalaisten sisältä toiseuden - TS Kirja - Turun Sanomat

Miten minä onnistuin siinä? Teoksensa Tao Te Ching kappaleessa 54 Laotse sanoo:”Sen vuoksi, toisia voi tarkkailla itsessään, perheitä perheessään, kyliä kylässään, valtioita valtiossaan, taivaan alla taivaan alla olevassa. Miten minä voin tietää taivaan alla olevan? Näin.”

Novellikokoelman Kaunis maailma palautteet saivat minut tajuamaan, että minut on hyväksytty Suomessa ammattikirjailijana. Uskallan pitää itseäni ammattikirjailijana myös siksi, että pystyn nyt kirjoittamaan eri henkilöiden näkökulmista. Olen nyt parhaillaan kirjoittamassa kolmatta romaaniani nimeltä Perhonen ja hyvä ihminen. Romaanissa on kolme päähenkilöä, ja se on ollut haastava prosessi. Syksyllä lähetin valmiin käsikirjoitukseni arvostelupalveluihin, sain palautteita, ja niiden pohjalta minulla on vielä työtä tehtävänä. Teoksen suunniteltu julkaisuajankohta on vuonna 2021. (Tutustuin kaksikymmentä vuotta sitten erääseen adoptoituun tyttöön, jota oli käytetty hyväksi. Kirjoitin hänestä tarinan novellikokoelmaani varten, mutta se laajeni, ja päädyin ottamaan sen pois. Halusin vuosia kirjoittaa hänestä romaanin mutta en tuntenut olevani vielä siihen kypsä. Vasta novellikokoelman tultua julkaistuksi olen alkanut toden teolla kirjoittaa kyseistä tarinaa, ja romaanin kirjoittaminen vie kaikkinensa aikaa noin kolme vuotta.)

Olen nauttinut näistä luovista prosesseista, vaikka ne ovat olleet pitkiä, haastavia ja uuvuttavia. Ne ovat vaatineet äärimmäistä keskittymistä. Huomioni ei ole paljoa kiinnittynyt ulkopuolisiin asioihin. Aina kun käsikirjoitus on tullut valmiiksi, olen lähettänyt sen kustantamolle, ja kirjoittamiseen liittyvä intohimoni on nopeasti kohdistunut seuraavaan suunnittelemaani teokseen. Tällä hetkellä olen pohtinut kirjoittaa proosateoksen nimeltä Laotse ja Laotsen viisaus.

Taide on ihmisen itsensä etsimisen ja ilmaisemisen muoto. Ilmaisen itseni muutoksissa. TaoLin

Minulle taide on yksi itseni etsimisen muoto. Nykyään minä toteutan tätä itseni etsimistä kahdella eri tavalla, ja ne ovat kaunokirjallinen työskentely sekä stand up- komiikka.  TaoLin