Korona-aikana olen perehtynyt zenbuddhalaisuuteen. Luin jokin aika sitten Timanttisutraa, ja se sai minut kyynelehtimään. (Olin ennen pitänyt sutria uskonnollisina teksteinä, ja koska minua eivät uskonnot kiinnostaneet, en ymmärtänyt niiden tekstiä). Tutustuin zenmestarin opetuksiin ja etenkin Kuudennen patriarkan korokesutraan, joka tunnetaan myös Huinengin sutrana. Tuntui kuin salama olisi välähtänyt ja ukkonen jyrissyt, myrskyn jälkeen maailma oli kirkas, puhdas ja selkeä. Huinengin sutrassa ei ole turhia sanoja, sen teksti osoittaa suoraan sydämeeni: näenkö minä oman luontoni? (Se, joka näkee oman luontonsa, on buddha; se, joka harhailee omassa luonnossaan, on tavallinen ihminen.) Tämä mullistava kokemus avasi minulle zenin maailman. 

Mitä on zen? Zenmestarin mukaan se tarkoittaa oman luontonsa näkemistä. Kiinan kielellä 禅,vasen puoli tarkoittaa pyhään tai henkeen liittyvää, oikea puoli tarkoittaa yksin olemista. Uutta minulle oli, että zenissä ihmisen oman buddhaluonnon oivaltaminen otetaan konkreettisen harjoituksen todelliseksi päämääräksi, eli jo käsillä olevassa elämässä, tässä ja nyt.

Olemme kaikki kuolevaisia. Mietin: miten viettää loppuelämä? Haluan kuolla tietoisena ihmisenä. Haluan ymmärtää Laotsen sanat "Ei tee mitään, ei jätä mitään tekemättä" merkityksen myös zenin kautta

Muistan yhden zentarinan:

Oppilas kysyi mestarilta: Mitä on zen?

Mestari vastasi: Minun on mentävä vessaan, minä menen yksin ja vain minä itse.

Oppilas tajusi.