太乙金华宗旨 

Taolainen teksti Tai yi jin hua zong zhi  (太乙金华宗旨) tunnetaan Suomessa sen ”länsimaalaistetulla” nimellä Kultakukan salaisuus: kiinalainen ikuisen elämän kirja, ja sen käänsi alun perin kiinan kielestä saksaan Richard Wilhelm, jonka laitoksen pohjalta se myöhemmin myös suomennettiin. Kyseisen saksannoksen nimeltä Das Geheimnis der goldenen Blüte alkusanat kirjoitti psykiatri Carl Gustav Jung, ja teos on sittemmin käännetty monille kielille ja se on länsimaissa sangen tunnettu, mutta vasta tämän jälkeen tämä kyseinen, aiemmin unholaan vaipunut taolainen teksti on tullut tutuksi myös Kiinassa, josta se kuitenkin on alkujaan peräisin.

Teoksen alkuperäinen nimi 太乙金华宗旨 koostuu termeistä 太乙(suurin ykseys), 金华(kultainen loisto ) ja 宗旨 (periaatteet ja menetelmä). Tuo termi, joka kirjoitetaan kiinalaisilla merkeillä 金华tarkoittaa siis sanatarkasti ”kultaista loistoa”. Kuitenkin on olemassa myös toinen term, eli 金花, joka ääntyy täysin samoin mutta tarkoittaa ”kultakukkaa”. Siltikin teoksen nimessä esiintyy nimenomaan tuo termeistä ensimmäinen.

Itse teksti kirjoitettiin muistiin 600-luvulla, mutta jo sitä ennen se kulki suullisena perintönä. Tutustuaksemme tähän ihmeelliseen teokseen, meidän on hyvä tietää muutama perustermi, jotka esiintyvät myös kungfutselaisuudessa, buddhalaisuudessa ja taolaisuudessa:

 

道 tao; tarkoittaa paitsi sananmukaisesti tietä tai polkua myös tapaa toimia ja elää. Se on peruskäsite kaikissa kiinalaisissa filosofisissa koulukunnissa, kyseinen sana juontuu Laotsen 2500 vuotta sitten kirjoittamasta teoksesta Tao te ching. Jätän tämän sanan kääntämättä, vaikka sen onkin usein selitetty tarkoittavan ”tietä”.

乾坤 qian kun; tämä termi on peräisin kiinalaisesta niin kutsutusta ”Muutosten kirjasta”, joka tunnetaan myös nimellä Yijing tai I-ching. Kyseessä on kaksi sanaa, jotka löytyvät yhdestä heksagrammista, eli kuuden viivan muodostamasta kuviosta, joista Yijing koostuu, ja ne viittaavat taivaaseen ja maahan, yangiin ja yiniin, mieheen ja naiseen, aurinkoon ja kuuhun ja niin edelleen .  

乾 qian; eli jo edellisen termiparin ensimmäinen puolisko edustaa siis yangia sekä tarkoittaa taivasta, tarkkaavaisuutta, huomiota ja luovuutta.

 

性 xing; ydinolemus, itse luonto, olemus. 心 xin; sydän. 600—700-luvulla eläneen zenmestari Huinengin sutrassa sanotaan: ”Tavallisen ihmisen keho on kuin kaupunki. Silmät, korvat, suu, nenä ja kieli ovat ovet, niitä on viisi, ja sisäpuolella on vielä käsitysten ovi. Sydän on taas maaperä. Oma luonto on kuningas. Kuningas asuu sydämen maaperällä.” Zenmestarien opetuksissa sydämen termiä selitetään muun muassa seuraavalla tavalla: ”1: Kuin ruukun sisään pantu lamppu, jonka valo ei pääse loistamaan. Jos kaikki kahdeksan ilmansuunnan pilvet kerääntyvät yhteen, koko maailma muuttuu pimeäksi, mutta tämä ei tarkoita, että aurinko olisi tuhoutunut, miksi tällöin ei ole valoa? Valon lähde itsessään ei ole kadonnut minnekään, se on vain joutunut pilvien ja usvan peittämäksi, kaikkien olentojen puhdas sydän on juuri tällainen. 2: Kaikkien olentoja sydän on kuin veteen uponnut helmi, jos vesi on sameaa, helmi pysyy piilossa, jos vesi on kirkasta helmi tulee esiin.  (Zen-mestari Bodhidharman opetukset, suomentanut Tero Tähtinen, Basam Books 2019.)

明心见性 kirkastaa sydän ja nähdä itse luonto; tämän termin aivan ensimmäinen sana  明 (kirkastaa) koostuu sanoista 日(aurinko) ja 月 (kuu).

(Oma selitykseni termien 性 [ydinolemus, itse luonto, olemus], 心 [sydän] sekä 明心见性[kirkastaa sydän ja nähdä itse luonto] kokonaisuudesta on: Tajuaako tavallinen ihminen olevansa kuningas? Havaitseeko kuningas sen, että hänellä on sydämen pelto, josta kaikki syntyy. Miten siemen nousee maasta? Se on luonto, Taon alkio, joka sisältyy taivaan valoon. Tätä valoa ei voi nähdä. Kuten kala ui vedessä, kala ei näe vettä, mutta ilman sitä kala ei elä. Kaikkien salaisuuksien ovi… tyhjyyden oleminen… ”Minä olen”- tietoisuus… On opittava rauhoittamaan mieli voidakseen avata sydän. Kun saavuttaa sisäisen rauhan, sinä hetkenä voi yhdistää sydämen henkeen, paikkaan, jossa tietoisuus lepää.) 

魂 hun:  tämä termi koostuu kahdesta osasta: 云 (pilvi) ja 鬼(kummitus, haamu). 

魄 po: tämä termi koostuu kahdesta osasta白 (valkea) ja 鬼 (kummitus, haamu)                                                                                                                         

Monissa kulttuureissa uskotaan, että ihminen koostuu fyysisestä ja henkisestä puolesta. Kiinalaisessa kulttuurissa tätä henkistä puolta kutsutaan huniksi ja po’ksi.

魂 hun on yang-prinsiippiin kuuluva miehinen energia. Hunilla ei ole muotoa, mutta se asuu kehossamme, ja se sijaitsee taivaallisessa sydämessä. Hun hallitsee aineetonta energiaa, tietoa, ajatuksia, tietoisuutta, tunteita. Se on yhtä kuin sydämen ja aivojen toiminta.

魄 po on alempi yin-prinsiippiin kuuluva naisellinen energia, maallinen ruumissielu, se sijaitsee tavallisessa sydämessä ja se hallitsee konkreettista kehoa, kehon toimintaa ja muun muassa sellaisia asioita kuin syöminen ja juominen, haluaminen, tarpeet ja vaistot. Tämä kaikki on yhtä kuin selkäytimen toiminta.

Yleensä kun hun ja po ovat sopusoinnussa, ihminen on terve, mutta jos ne erottuvat toisistaan tai ovat sekavuuden tilassa, ihminen sairastuu. Hunissa oleva alkuhenki haluaa elää pitkään, mutta po on sille päinvastainen, ja sen loputon ahneus ajaa ihmistä kauas Taosta ja lähestymään kuolemaa. Hunissa on kolme osaa ja po’ssa seitsemän. Kiinassa sanotaankin: 三魂七魄eli ”kolme hunia ja seitsemän po’ta”.      

Kuoleman jälkeen hun nousee ylös, muuttuu laajenevaksi ja ilmeneväksi 神 hengeksi, jumalaksi. Po laskeutuu alas ja tulee haamuksi, palaa maahan.