Tao, jonka voi sanoin ilmaista, ei ole ikuinen Tao;

nimi, jonka voi määritellä, ei ole ikuinen nimi.

Olematon on taivaan ja maan alku;

oleva on kymmenentuhannen olion äiti.

Olematon on ainainen,

sen mysteeriä voidaan havainnoida;

oleva on ainainen,

sen pieniä yksityiskohtia voidaan tarkkailla.

Näillä kahdella on samasta alusta huolimatta eri nimet,

yhdessä niitä kutsutaan mysteeriksi.

Mysteerien mysteeri,

kaikkien salaisuuksien ovi.

On Ykseys,

ennen taivasta ja maata.

Hiljainen ja tyhjä,

riippumaton ja muuttumaton,

alati toistuvassa liikkeessä, katoamaton,

sitä voi sanoa taivaan ja maan äidiksi.

En tiedä sen nimeä,

vastahakoisesti nimitän sitä Taoksi,

haluttomasti nimitän Suureksi.

Suuri tarkoittaa ”eteenpäin kulkemista”,

”eteenpäin kulkeminen” tarkoittaa ”kauaksi kulkemista”,

”kauaksi kulkeminen” tarkoittaa ”takaisin palaamista”.

Tämän vuoksi Tao on suuri, taivas on suuri,

maa on suuri, ihminen on suuri.

On neljä suurta, ihminen on yksi niistä.

Ihminen seuraa maan lakia, maa taivaan,

taivas Taon ja Tao oman luontonsa lakia.

Tao on tyhjä,

kuitenkin sitä käytetään, eikä se lopu.

Se on pohjattoman syvä,

se näyttää olevan kymmenentuhannen olion kantaisä.

Siinä tylsyy terävyys,

avautuvat solmut,

pehmenee kirkkaus,

asettuu tomu.

Se uppoaa näkymättömään,

kuitenkin se näyttää olevan.

En tiedä, kenen poika se on,

se oli jo ennen kuviteltavissa olevaa hallitsijaa.

Tuijotetaan, ei nähdä, kutsutaan hahmottomaksi;

kuuntellaan, ei kuulla, nimitetään äänettömäksi;

tavoitellaan, ei saa kiinni, sanotaan aineettomaksi.

Näitä kolmea ei pidä erikseen pohtia,

sillä ne yhtyvät yhdeksi sekoittuneena.

Sen yllä ei ole kirkkautta,

sen alla ei ole pimeyttä.

Hämärä, loputon, sitä ei voi nimetä.

Se palaa aineettomaan.

Sitä kutsutaan muodoksi vailla muotoa,

hahmottomaksi hahmoksi.

Sitä sanotaan himmeäksi:

kun kulkee sitä vastaan, ei näe sen kasvoja,

kun seuraa sitä, ei näe sen jälkiä.

Pitämällä muinaisuudessa alkaneen Taon voi hallita

kulloistakin olevaa.

Voi tietää muinaisen alun, sitä sanotaan Taon luonnoksi

Tao, kymmenientuhansien olioiden ihme.

Hyvälle se on aarre, ei-hyvälle se on suoja.

Kauniit sanat voivat ostaa ja myydä,

kauniit teot voivat lisätä ihmisen arvoa.

Jos ihminen ei ole hyvä, miksi hylätä hänet?

Sen vuoksi asetetaan istuimelle taivaan poika,

valitaan kolme ministeriä.

Vaikka tarjolla on jadekiekko vaunussa,

jota vetää nelivaljakko,

mikään ei ole parempaa kuin istua Taossa.

Miksi muinaiset arvostivat Taoa niin?

Eikö ole sanottu: pyytävä saa, syylliset saavat anteeksi?

Sen vuoksi sitä pidetään arvokkaana taivaan alla.

Suuren ten olemus ainoastaan seuraa Taoa.

Tao on aineena käsittämätön, näkymätön.

Käsittämätön, näkymätön, siinä on muoto;

käsittämätön, näkymätön, siinä on aine.

Hämärä, syvä, siinä on ydin;

ydin on aito, siinä on totuus.

Muinaisuudesta nykyhetkeen sen nimi ei katoa.

Se näkee kaikkien alun.

Miten tiedän, että kaikkien alku on sellainen?

Tällä tavoin.

Tao synnyttää ne,

te hoitaa ne:

muodostaa ne aineesta,

muovaa ne ympäristön avulla.

Tämän vuoksi ei yksikään kymmenestätuhannesta ole

kunnioittamatta Taoa ja arvostamatta tetä.

Taon kunnia, ten arvokkuus:

eivät käske, antavat kasvaa luonnollisesti.

Sillä Tao synnyttää ne,

te hoitaa ne:

kasvattaa ja kypsyttää;

kohottaa ja kehittää;

ravitsee ja suojelee.

Synnyttää, mutta ei omista;

toimii, mutta ei kerskaile;

kasvattaa, mutta ei hallitse:

tätä kutsutaan mystiseksi teksi.